Tietoa

Nepsykoutsi on perustettu vuonna 2023.

Aputoiminimenä on VEO-palvelut Chrystape, jonka kautta tuotetaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan palvelut ja koulutukset. 

Yritys kuuluu kaupparekisteriin ja ennakkoperintärekisteriin. Yrityksen toiminta on arvonlisäverovelvollista Verohallinnon päätöksestä. 

Nopea
Luova ja innovatiivinen
Joustava
Tutkimustietoon perustuva ja huolellinen

Minusta

Osaamista olen saanut eri työpaikoista konkreettista työtä tehden ja alla olevista koulutuksista. Näistä pystyn ohjaus-, opetus- ja koulutustyössäni ammentamaan. Erityisenä vahvuutena minulla on suunnitella innostavaa opetusta ja koulutusta, jonka pystyy viemään käytäntöön oppimista aktivoivia menetelmiä käyttäen. Ohjaustyössä vahvuuteni on pyrkimys asettua toisen saappaisiin. 

Koulutus: 

  • Ylioppilas 2007
  • Koulunkäynninohjaaja 2009
  • Sosionomi (AMK) 2012
  • Esi- ja alkuopetuksen opinnot, Helsingin yliopisto 2018
  • Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Itä-Suomen yliopisto 2019
  • Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, RKO 2022
  • Kasvatustieteen maisteri, erityispedagogiikan asiantuntijan maisteriohjelma, Lapin yliopisto 2025
  • Korkeakoulupedagogiset opettajan opinnot, Lapin yliopisto 2025

Kurssit: 

  • Lapset puheeksi -menetelmäkoulutus 2014
  • Tukiviittomakoulutuksia
  • Pedagogiikka varhaiskasvatuksen arjessa 2019
  • ja paljon muita työn kautta tehtyjä lyhytkoulutuksia mm. haastavasta käyttäytymisestä, neuropsykiatrisista häiriöistä, traumainformoidusta työotteesta sekä avoimen yliopiston opintoja

Työkokemus: 

  • Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan ja opettajan töitä 2011-2018
  • Koulutuskeikkoja toisen asteen opiskelijoille 2022
  • Varhaiskasvatuksen erityisopettaja esiopetusryhmässä 2018-2022
  • Sosiaaliohjaaja perheneuvolassa, erityisesti neuropsykiatristen piirteiden alkukartoitukset, verkostotyö ja työtehtävät lapsen kehityksen ja vanhemmuuden kasvatustehtävän vahvistamiseksi 2022-2023
  • Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja 2023-2025
  • Sosiaalialan tuntiopettaja Centria-ammattikorkeakoulussa 2025-
  • Kouluttaja 2025

Tykkään kovasti touhuta monenlaista perheen kanssa. Kesällä kalastaminen ja Kalajoen hiekkadyyneillä lokoilu on erityisen rentouttavaa. Talvella laskettelussa saa kokea vauhdin hurmaa. Ympäri vuoden minut löytää kuntosalilta. Siellä ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin omaa olemassaoloaan. Bändiharrastuksen myötä kosketinsoitinten näppäily on aktiivista. 

Uteliaisuus ihmisen käyttäytymisen takana olevia asioita kohtaan on saanut minut laajentamaan tietouttani opiskellen ja eri töitä tehden. Tutkiva asenne auttaa minua löytämään jokaisesta vahvuudet ja voimavarat, joilla ponnistaa eteenpäin läpi harmaan kiven. Parasta on ihmettely pienen lapsen silmien tavoin ruohonjuuritasolla. Eteenpäin vievät ratkaisut löytyvät usein läheltä, kun niitä osaa vain oikein etsiä.

Elämänkolhut; pienet sekä melkein lopulliset suuret kolhut, ovat saaneet arvostamaan elämää ja nauttimaan jokaisesta päivästä sen pienine hyvine hetkineen. Toivon, että jokainen pystyy tallaamaan polkuansa juuri itsensä näköisesti. Valmentajana autan Sinua löytämään timanttisi, jotka joskus voivat olla kiilottamattomina pölyn peitossa. Ne löytäen on helpompaa tehdä päätöksiä ja edetä elämässään tahtomaansa suuntaan.